Kumina

Kuminaa olemme Leustussa viljelleet noin viisi kasvukautta. Kumina on monivuotinen kasvi, josta satoa korjataan vasta toisena ja kolmantena syksynä. Kumina pitää siis pellon kasvipeitteisenä useampia vuosia peräkkäin. Viljelemämme kumina matkaa maailmalle, sillä 99 % Suomessa tuotetusta kuminasta menee vientiin. Käytännössä vain kylvösiemen jää kotimaahan. Suomi on yksi maailman johtavista kuminan tuottajamaista, sillä noin 30 % maailman kuminamarkkinoista on suomalaisten hallussa.

Ota Yhteyttä
Kumina
Lainausmerkki leustun tila
Meillä on ollut tuloksellista ja hyvää yhteistyötä jo toisessa polvessa.
Matti Hakola
Maanviljelijä
Lainausmerkki leustun tila
Leustusta löytyy monipuolinen konekalusto, tehokkuus työnteossa ja hyvä työn jälki. Luotettava yhteistyökumppani.
Henri Könkkölä
Maa-ja metsätalousyrittäjä
Moksin tila
Lainausmerkki leustun tila
Kävin maalaismaisemassa, lempeissä löylyissä, kuunnellen samalla kosken kohinaa. Arjen luksusta, lähellä, poissa kaikesta hälinästä.
Kristiina Kytönen
Fysioterapiayrittäjä

Täällä me olemme...

Leustun Tila sijaitsee kolmen järven välissä entisen Korpilahden kunnan nykyisen Jyväskylän kaupungin eteläisillä kylillä Leustussa noin 4 kilometriä 9-tieltä. Matkaa

  • Jyväskylään 40 km
  • Jämsän Himokseen 23 km
  • Jämsään 28 km
  • Tampereelle 120 km
Ota Yhteyttä
Leustun Tila Kartta - Korpilahti Jyväskylä

Pistä rohkeasti viestiä!

Täällä me olemme jo odottelemme innoissamme viestiäsi. Kysy siis rohkeasti ihan pieniäkin juttuja. Viesteihin vastaa todennäköisesti Sirkku.

Mennala perhe Leustun Tila KorpilahtiMennala korpilahti
Leustun Tila
Leustuntie 400
41820 Saakoski
+358 40 748 7103
sirkku.mennala@leustuntila.fi