Rypsi ja rapsi

EtusivuViljely

Rypsi ja rapsi ovat molemmat keltakukkaisia öljykasveja. Rypsi on Suomen tärkein ja viljellyin öljykasvi vaikka Suomi on käytännössä ainoa maa, jossa rypsiä viljellään. Leustun Tilalla on rypsiä ollut jo vuosia, mutta sen viljelyalaa rajoittaa se, että samalla viljelylohkolla rypsiä voi viljellä vain yli viiden vuoden välein. Meidän tilan rypsi myydään keskusliikkeille öljyntuotantoon.

Ota Yhteyttä
Rypsi ja rapsi
Lainausmerkki leustun tila
Meillä on ollut tuloksellista ja hyvää yhteistyötä jo toisessa polvessa.
Matti Hakola
Maanviljelijä
Lainausmerkki leustun tila
Leustusta löytyy monipuolinen konekalusto, tehokkuus työnteossa ja hyvä työn jälki. Luotettava yhteistyökumppani.
Henri Könkkölä
Maa-ja metsätalousyrittäjä
Moksin tila
Lainausmerkki leustun tila
Kävin maalaismaisemassa, lempeissä löylyissä, kuunnellen samalla kosken kohinaa. Arjen luksusta, lähellä, poissa kaikesta hälinästä.
Kristiina Kytönen
Fysioterapiayrittäjä

Täällä me olemme...

Leustun Tila sijaitsee kolmen järven välissä entisen Korpilahden kunnan nykyisen Jyväskylän kaupungin eteläisillä kylillä Leustussa noin 4 kilometriä 9-tieltä. Matkaa

  • Jyväskylään 40 km
  • Jämsän Himokseen 23 km
  • Jämsään 28 km
  • Tampereelle 120 km
Ota Yhteyttä
Leustun Tila Kartta - Korpilahti Jyväskylä

Pistä rohkeasti viestiä!

Täällä me olemme jo odottelemme innoissamme viestiäsi. Kysy siis rohkeasti ihan pieniäkin juttuja. Viesteihin vastaa todennäköisesti Sirkku.

Mennala perhe Leustun Tila KorpilahtiMennala korpilahti
Leustun Tila
Leustuntie 400
41820 Saakoski
+358 40 748 7103
sirkku.mennala@leustuntila.fi